Olin jo suuntaamassa ajatuksia kevääseen ja valmistuvaan rapun remonttiin mutta onhan vielä yksi remonttikohde viimevuodelta joka on jäänyt esittelemättä. Aloitin nimittäin vuosien urakan ikkunoiden kunnostuksen parissa... Laskin joskus että meillä on 129 ikkunaruutua (+ jokunen vintin ikkuna) ja näissä tietty tuplalasit eli pestävien pintojen määrää ei viitsi edes laskea... Oikeastaan kaikki ne kaipaisivat kunnostusta. Suurin osa ikkunoista on tällaisia 9-ruutuisia, ylhäällä vähän pienemmät ruudut ja luokkahuoneissa isommat.
Aloitin kuopuksen huoneesta koska olin hänelle niin luvannut. Ulkopokat olivat paikoin aika hapertuneessa kunnossa ja joku lasikin rikki. Suurin työ oli karmien puhtaaksi saamisessa, siinä oli jonkinlainen tasoite maalin alla joka ei oikein tahtonut lähteä edes infrapunalampulla. Pieninä palasina ja hioen sitten sain putsattua. Päälle pellavaöljymaali.
Pokat oli helpompi käsitellä ulkona. Speedheater-työkalu oli aika näppärä apu! Vanhat maalit ja kitit pois, lasit niiltä osin irti kun olivat rikki tai heiluivat, muuten jätettiin paikoilleen. Hapertuneiden puuosien tilalle isäntä teki uudet.Kittaus pellavaöljykitillä. Uusien taitoijen opiskelua minulle!
Valmista pintaa. Ensimmäiset 9 ruutua vasta. Tästäkin ikkunasta vielä sisäpinnat kunnostamatta koska olivat paljon paremmassa kunnossa. Ensi kesänä (tai heti kelien lämmettyä kun pärjää yhdellä ikkunalasilla) jatkuu.




