Ei kuitenkaan taloa vaan autotallia/piharakennusta.
Autotallin päädystä puuttui kokonaan laudoitus, edelliseltä omistajalta oli vähän jäänyt remontti kesken... Tarkoitus oli vain laudoittaa se ja edistää muita projekteja tänä kesänä, mutta koska se yksi korjattu kohta korosti niin muuten huonoa kuntoa niin piti sitten ryhtyäkin maalaamaan koko autotalli. Ei ihan arvattu kuinka iso homma se on, olisi ehkä mietitty uudestaan... Rakennus on kuitenkin melkoisen korkea tuolta toisesta päädystä ja pituuttakin riittää...
Ensin irtomaalien raaputtaminen, sitten pesu, ja maalaus kahteen kertaan. Etenkin nuo räystään aluset olivat aika raskaat tehdä kädet ylhäällä, vaikka olikin ihan kunnollinen teline vuokralla. Lisäksi kesä oli mahdollisimman epäsuotuisa maalaamiselle koska oli niin kuumaa ja aurinkoista, maalata pystyi lähinnä aikaisin aamulla ja myöhään illalla (toki välissä ehti sitten tehdä normaalin palkkatyön..). Yhtä päätyä (jossa polttopuut odottelee polttamista ensin) lukuunottamatta se tuli nyt kuitenkin tehtyä. Autotalli sai myös uudet rännit ja Samuli ruuvasi kattopellit kunnolla paikoilleen. Maalaushommassa oli "kesätöissä" muutaman päivän myös kummipoikamme.
Näköjään paljon ennen-kuvia ei tullut otettua mutta näistä talvisista/keväisistä kuvista näkyy vähän.
Näistä rojuista osan sentään edellinen omistaja vei pois, kuva siis josiltä keväältä kun oltiin taloa ostamassa. Kyllähän tuo aika paljon ryhdisti ulkoasua!
Oviin valittiin sama punainen maali kuin mikä räystäiden alla oli, ja mitä on myös talon ulko-ovessa.
Tässä näkyy kulma jossa oikealla on maalattua, vasemmalla se vielä korjaamaton pääty. Raivattiin takaa nyt enimpiä romuja ja nokkosiakin pois.
Sen verran tiukka kesä kuitenkin että moni projekti jäi tekemättä ja nyt täytyy pitää vähän remonttitaukoa, ja tehdä vain pikkujuttuja joita kyllä on niitäkin kertynyt aikamoinen lista.


















































